Dodih ensin tähän alkuun pari otosta tältä päivä, kun neidit on vauhdissa:

Taas on vähän taukoa kirjoittamisesta....

Louise on pakertanut evl, joka alkaakin olla jo aika hyvässä mallissa.. Nyt tuli vain takapakkia, kun leikkasin karvat niin neiti oli sitä mieltä, että maahan en mene. Joten odottelemme parempia aikoja kokeisiin :D :D

Agissa meillä alkaa olla paketti kasassa ja maaliskuussa suunnataankin sitten Lappeen kisoihin. Sitä ennen vielä valmennusta niin ACElla kuin sitten Janitan ja Jaakon opissa.

Pixie on työstänyt alokas-luokkaa ja tekikin alo-luokan möllitokossa varsin hienosti. Suurin osa liikkeistä on jo kisavalmiit, mutta pitkäjänteisyyttä ja palkkaamattomuutta ei olla vielä hirveästi harjoiteltu, mutta eiköhän tässä kevään aikana neiti starttaa alokkaan.

Agissa Pixien kanssa ollaan otettu muuri ja pöytä uusiksi esteiksi. Keinukin esisuoritus alkaa olla hyvällä mallilla. Kaikki opit on siihen otettu Agility Right from The Start- kirjasta. Opus on ollut erinomainen Pixien kanssa oppia hakiessa. Ollaan myös harjoiteltu kovasti eteen menoja. Ne kun ovat alkaneet ohjauskuviota otettaessa taas laimentua, joten tässä on vähän aikaa aiheena ollut juokseminen lelulle täysiä. Neiti on kerta kaikkisen upea tykittäjä!!!!!!

Tässäpä pika kuulumiset!!!!!

T: Marianne ja Tytöt